Päivitykset

Webdesign ©Pet-Web 2008

Kuvia EI luovuteta virtuaalitalleille!
Kuvia ei saa kopioida ilman
lupaa julkiseen levitykseen.
t. Espania
s. 02.05.1989
Sukupostissa



Vuonna 2001 teimme päätöksen laajentaa olemassa olevaa tammakantaamme. Selvää oli, että halusimme tamman, jolla oli takanaan jälkeläisnäyttöjä ja riittävästi suorituskykyä mitä periyttää. Myös suvun tuli olla riittävän laadukas. Espaniassa nämä kriteerit täyttyvät.

Kartoitimme yli sata vaihtoehtoa, kierisimme eri kasvattajien ja asiantuntijoiden luona kysellen neuvoja ja heidän näkemyksiään hyvästä siitostammasta. Kierros kannatti, paljon tarttui myös mukaan tietoa, jota on voinut hyödyntää jälkeenpäinkin omassa kasvatustyössä.

Monen vaiheen jälkeen päädyimme suurilinjaiseen hannover-tamma Espaniaan, joka on palkittu I KTK:lla, omaa laadukkaan suvun ja jolla oli jo kaksi lupaavaa jälkeläistä. Ainoaksi ongelmaksi muodostui vain se, ettei tamma ollut myytävänä, sillä se oli ehtinyt juuri vaihtamaan omistajaa. Mutta yrittänyttä ei lannisteta, monen puhelun ja keskustelun jälkeen saimme Espanian tilallemme vuonna 2002.

Espania on syntynyt Saksassa 1989 , mistä Päivi Martinmaa-Koivisto toi sen maahan pikkuvarsana yhdessä Anja Lönnholtzin Chicago II kanssa. Espania oli ostettu alun perin sekä jalostus- että kilpailukäyttöä silmällä pitäen, mutta hyvien jälkeläisten ja siitostammaominaisuuksien myötä sen ura on ollut varsin siitospainotteinen. Espania varttui Koiviston tilalla, missä Päivi itse vastasi sen ratsuttamisesta. Koska Espanialla on selvät taipumukset sekä että este- että koulupuolelle, niin sitä myös kilpailutettiin molemmissa lajeissa kansallisella tasolla. Espania oli välillä koulutettavana ja kilpailtavana myös Ruskeasuon kilpatalissa. Tuosta ajasta muistona sillä on ollut ilo opetella vielä vanhanakin kouluratsastuksen saloja. Estepuolella Espania on kilpaillut lähinnä Jukka Mikael Koiviston ratsastamana kansallisia 120 -130 luokkia Jukan ollessa vasta juniori ikäinen.

Espania omaa valtavan hyppykapasiteetin – jota se myös vahvasti periyttää. Ehkä parhaiten sen kapasiteettia kuvaa konkari, moninkertaisen SM ja PM-mitalistin Kimmo Kinnusen kertomus ”Kun olin kerran kokeilemassa Espaniaa ja Päivi vain nosti ja nosti esteitä, niin että Koivistojen jatkotolpatkin loppuivat” ja tamma vaan hyppäsi ongelmitta – niin minua itseäni alkoivat jo ne korkeudet pelottaa, ei sen takia etteikö hevonen olisi päässyt, mutta itseäni jo huimasi!”

Jälkeläiset

Espanian kaksi ensimmäistä varsaa syntyivät sen ollessa Päivi Martinmaan omistuksessa.
Ensimmäinen varsa syntyi 1996. Tamma Valientte K (i. Doppsko Valiant) on kantakirjattu I palkinnolla ja se on menestynyt ennen omaa siitosuraansa hyvin 130 – 140 cm tasolla sekä Jukka-Mikael Koiviston että Satu Liukkosen ratsastamana. Valientte oli myös kasvattajapäivien BIS v. 1999. Valientte K varsoi ensimmäisen varsansa v.2000, tamman Primrose K (i. E-Pilot). Tämä varsa on hankittu Tyynelään pikkuvarsana. Primrose K on varsonut v. 2004 tamma varsan Still-Hof Merbau. Valientte K varsoi vuonna 2008 toisen varsansa, tamma Noche (i. Negro), joka palkittiin I palkinnolla kasvattajapäivillä. Valientte on varsonut kolmannen varsansa oriista Cachas v.2010. Tällä hetkellä se on kantavana oriista Diarado.

Espanian toinen varsa, Tamma Lubell K (i.Lux), syntyi vuonna 1998. Lubelilla on sijoituksia kansallisista 120 – 130 luokista, se on myös varsonut oriista E-Pilot orivarsan Pombfunk v. 2002. Lubell on palkittu I palkinnolla kantakirjaan.

Espania varsoi kolmannen varsansa siirryttyään Tyynelään, tamma Stll-Hof Laureean (i.Lados) syntyi 2003. Still-Hof Laureean on varsonut 2007 orivarsan Still-Hof Jarrah (i.Köinigin’n Sohn). Still-Hof Laureean on nyt kantavana oriista Cassiano. Espanian neljäs varsa syntyi 2005 kun ori Still-Hof Iroko (i.Centimor) näki päivänvalonsa. Tämä ”Topiksi” kutsuttu herrasmies on myyty Ouluun Päivi Mikkoselle. Päivi on kouluttanut ruunan itse ja kilpailee sillä nuorten hevosten kansallisia esteluokkia. Tyypiltään Still-Hof Iroko on sisarustensa tavoin raamikas, hyvin liikkuva estehevonen, se on palkittu II palkinnolla.

Koska Espania periyttää voimakkaasti hyvää rakennetta sekä selvästi keskitasoa parempaa liikettä sekä suurta hyppykykyä päätimme neljännen estevarsan jälkeen käyttää Espanialle kouluoria, mihin sen suku myös antaa hyvin mahdollisuuden. Vuonna 2007 syntyi viides varsa, tamma Still-Hof Eiche (i.Master). Tämä musta tamma ei elegantilla olemuksellaan ja loistavilla liikkeillään ole jättänyt kylmäksi ketään. Eiche on myyty Sirpa Heikkiselle jo maitovarsana. Nyt kolmivuotias Still-Hof Eiche on sisäänratsastusvaiheessa.


Espanian kuudes varsa ori Still-Hof Santos (i.Fernet), syntyi kesäkuussa 2008. Tämä raamikas ja isohko musta varsa jatkaa Espanian hyvin liikkuvien varsojen sarjaa.
Santos omaa, kuten emänsäkin, erittäin miellyttävän ja yhteistyöhaluisen luonteen sekä korrektin rakenteen hyvien askellajiensa lisäksi. Eikä musta väri, tähti ja neljä sukkaa ainakaan pahenna asiaa. Santos loukkaantui vakavasti 1 vuotiaana laiduntapaturmassa, jossa sen vasen lapa murtui. Santos leikattiin Hyvinkään Hevossairaalassa 2009 ja jo puolen vuoden kuluttua leikkauksesta se pystyi liikkumaan puhtaasti. Santoksen omistaa nykyisin Mervi Kuoppamäki Jyväskylästä. Santos nähdään keväällä Kyvyt Esiin tapahtumissa.

Espania astutettiin v. 2009 oriilla Cassiano, mutta valitettavasti se jäi tyhjäksi. Tämän jälkeen Espania astutettiin Don Lauriella, josta se tiinehtyi heti ensimmäisellä kerralla.
Valitettavasti kyseessä oli kaksoistiineys, joka meni kesken. Nyt Espania on kantavana oriista Fernet. Mikäli saamme tästä yhdistelmästä tammavarsan, se jäänee Tyynelään jatkamaan Espanian loistavaa linjaa. Espania on jo AB palkittu ensimmäisten varsojensa perusteella. Espanian jälkeläisnäytöt osoittavat selvästi sen, että se pystyy jättämään keskimääräistä huomattavasti laadukkaampia ja suorituskykyisempiä varsoja kilparadoille. Luonteeltaan tämä suurilinjainen tamma on erittäin ystävällinen ja kotioloissa varsin persoonallinen.